lauantai 8. marraskuuta 2014

Enkeli ja pikkupiru

Tiistai iltana meillä oli Hilman kanssa pieni tahtojen taisto. Vieläkään en ole varma kumpi voitti.

Keskiviikko ja torstai meni samoin kuin alkuviikkokin. Lenkille riennettiin heti, kun kotiin pääsin. Iita on ollut vähän huonommin kuulolla ja olenkin sen käytöksestä miettinyt olisiko juoksut kuitenkin tulossa.. Ota tuosta nyt selvää. Torstaina se kävi haukkumassa yhden lenkillä olleen papan. Onneksi se ei juossut metsästä tielle asti vaan haukkui kauempaa ja tuli huudosta luokse. Silti saatiin papalta pahoja katseita, kun lähdettiin metsästä tielle sen perään.
Hilma sen sijaan on ollut lenkillä aivan ihana. Se on hyvin kuulolla irti ollessaan ja on todella reipas. Virtaa riittää vaikka kuinka paljon.

Eilen lähdettiin yhdessä lenkille koko perhe lumiseen metsään. Iita tuntui menevän ihan pähkinöiksi lumesta. Se oli virtaa täynnä ja loikki lumipallojen perässä.

Tänään lähdettiin taas koko porukalla lenkkeilemään, mutta mentiin ajoharjoitteluradan kupeeseen. Koirat nautti lumesta todella.







Lenkin jälkeen käytiin anoppia moikkaamassa ja vihdoin tultiin kaupan kautta kotiin. Hilmalle on ruoka maistunut ja paino on noussut hyvin. Viikolla painoa oli jo 3,5kg ja siitä kyllä huomaa, että se on kasvanut. 
Iitan kanssa ne leikkii yleensä suht nätisti ellei Iita satu suututtamaan pientä gerbiiliä jolloin se puree lujaa kiinni kovan metelin saattelemana. Yöt ovat olleet hiljaisia ja vesikuppiuintikin on loppunut. 

Iita 3v 4kk ja Hilma 9vko


Treenattu ei olla Iitan kanssa mikä vähän harmittaa. Taas pitäisi etsiä joku treenipaikka missä se edes olisi mahdollista. 
Hilman kanssa tehtiin tänään sisällä vähän juttuja, kun tuntui, että neidillä on taas kovin kovin tylsää. Tehtiin istumista ja harjoiteltiin perusasentoa. Maahanmenojakin jumppailtiin. On se vaan aika innokas pikkupentu. 

Tällä hetkellä sisällä onkin täysi hiljaisuus. Nämä hetket tuntuvat kultaakin kalliimmalta tällä hetkellä. Huomenna otan itse irtioton ja matkaan Jyväskylään koiranäyttelyyn turistiksi ja ehkä shoppailemaan. 


1 kommentti:

  1. Meillä on tullut "toisen koiran syndrooma" aina sille edelliselle ainoalle/nuoremmalle, kun pentu tuli taloon. Ensin oli vain yksi koira ja kun tuli uusi, sillä vanhalla hidastui sille epämieluisien käskyjen totteleminen, sille tuli vähän sellainen "ei se mua kuitenkaan komenna vaan tuota pentua"-asenne, ja toki moni käskyistä olikin pennulle, kun taas ennen kaikki olivat aina sille ainoalle. Sitten kun tuli kolmas koira, niin se toinen alkoi käyttäytyä tiettyihin käskyihin samoin kuin vanhinkin aikanaan sen tullessa, eli oli piittaamatta joistain käskyistä pennun varjolla. En tiedä onko Iitalla samaa, mutta tuli vain mieleen, että tämä tällainenkin "taantuma" on ihan mahdollinen. :)

    VastaaPoista