keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Duracell: jaksaa ja jaksaa ja jaksaa

Eilen käytiin motocross radalla juoksentelemassa, mutta Iitalla ei intoa riittänyt. Pallon perässä se juoksi ja nostatti kierroksia, mutta muuten se oli 15min jälkeen sitä mieltä, että voidaan lähteä kotiin.

Tänään uusi yritys. Tytöt sai ensin rellestää ja sitten vähän tokoiltiin. Iita teki seuraamista ja kaukoja. Lisäksi otettiin rally-toko juttuja. Osasi tulla hienosti eteen istumaan ja saksalainenkin meni paremmin kuin hyvin.
Hilma teki seuraamista ja perusasentoja. Lisäksi se harjoitteli perusasennosta maahanmenoa ja liikkeestä seisomista. Paikkamakuu oli Hilmalla n. 5sek ja hienosti paikallaan minä noin parin metrin päässä koirasta. Olin ylpeä pienestä sähköpupusta.

Sen jälkeen paikalle tuli kutsusta lisää porukkaa. Iita ja Hilma sai ensin juosta Myslan ja Rokin kanssa. Iitaa iso musta pelotti kovin ja ääntä lähti sen mukaan. Roki kohteliaasti väisti huutavaa pörröä ja siitäkös Iita riemastui. Huudolla pääsi isosta pahasta siis eroon.
Myslan ego nousi Hilman kohdalla, mutta Iita kävi aina nätisti näyttämässä Myslalle paikkaa ja Hilma ei tajunnut mistä murinassa oli kyse.
Iita pääsi autoon lepäämään ja porukkaan lisättiin Hilman äippä Riska. Riska pisti Hilman heti matalaksi ja pieni mato luikerteli pitkin tannerta. Pian tilanne oli ohi ja kaikki juoksivat sulassa sovussa. Jopa Riska.. omaa vauhtiaan. :D

Parin tunnin jälkeen muut koirat olivat hyvin väsyneitä, mutta Hilmalla olisi virtaa riittänyt vieläkin. Nyt se onneksi nukkuu ja uneksii.

Hyvä päivä ja kiitokset Pialle ja Heidille seurasta! Pidetään taas koiratreffit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti