lauantai 23. maaliskuuta 2019

Hilmakin kisaa

Viikko sitten lauantaina 16.3. oltiin PopDog ry:n rally-tokokisoissa. Tuomarina oli Taru Leskinen. Luokkajärjestys oli käänteinen eli Iita oli ensimmäisenä. Olin salaa toivonut, että Hilma olisi ollut ensin, mutta toisin kävi. Opettelin rataa ulkoa odotellessani. Radan kävelyssä tuntui siltä, että me osataan tää. Rata ei ollut helppo, mutta ainut vaikea kohta oli peruutus.


Radan kävelyn jälkeen hain Iitan verkkailemaan. Se oli taas kerran "aavistuksen" ylivireessä. Vakuuttelin itselleni koko ajan, että me osataan tää. Lähtökyltti oli hankalasti lähellä kehänauhaa ja selin yleisöön. Otin lähdön rauhassa ja ekat kyltit oli helppoja. Olin laskenut jopa askeleita radalle käännöskyltti ennen peruutuskylttiä: "käännös paikallaan, oikea jalka aloittaa ja viisi reipasta askelta ja pääsen aloittamaan peruutuksen vasemmalla jalalla". Askeleet osui kohdalleen ja peruutus meni pientä vinoutta lukuunottamatta hyvin. Kumpikaan ei paineistunut. Loppu sujui myös ilman ongelmia ja olo oli paras ikinä! Tuntui hyvältä! Iita sai loppupalkaksi shebaa ja pääsi autoon huilimaan. Tulokset tuli sillä aikaa. 99p! Uskomatonta! Pistevähennys tuli juuri siitä aavistuksen vinosta peruutuksesta. Se tarkoitti luokkavoittoa ja RTK3:sta eli siirtoa mestariin! Ihanaa oli myös kuulla kanssakilpailijoiden kehuja. Kiitos kaikille!


Palkintojenjaon jälkeen oli paljon odottelua, mutta Hilmaa en jännittänyt. Hilma on Hilma ja koskaan ei tiedä milloin on "Hilman päivä". Sain tuotua Hilman sisälle häkkiin odottelemaan, koska olimme jo alkupäässä suorittamassa. Rataantutustuminen oli nopea, koska rata oli voittajasta helpotettu versio. 


Ainut vaikeus Hilman kanssa oli "istu-seiso-kierrä koiran ympäri" -kyltti. Etukäteen puhuttiin treenikaverin kanssa, että jos Hilma siirtyy niin antaa olla eikä lähdetä uusimaan. Onneksi on "valmentavat" treenikaverit! Hilman kanssa lähtö jännitti enemmän, mutta aivan turhaan. Hilma teki koko ajan töitä ja minun kanssa! Tunne oli aivan mahtava. Mitään ei tarvinnut pelätä eikä jännittää. Hilma kyllä komensi jonkun verran, mutta ilmeisesti se oli tuomaristakin lähinnä huvittavaa. Hypystä saatiin lisämaininta jopa paperiin jossa kehuttiin sitä hallituksi. Hilma siis hyppää nykyään jo mielellään, mutta rauhassa. Yksi -10p otettiin vähän turhaan "istu-käännös vasempaan-istu" -kyltillä. En varmistanut toista istumista, koska pidin Hilmaakin automaattina ja sehän seisoi sen. Sinäänsä ei harmittanut, koska tunne radalla oli niin hyvä. Hilma sai 87p johon oltiin tyytyväisiä.


Tästä on hyvä taas jatkaa. Toivotaan autolle vielä jatkoaikaa ja yritetään päästä kisoihin mukaan samalla rohkeudella eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti