tiistai 5. elokuuta 2014

Luonnetesti

Tänään lähdettiin Iitan kanssa Muurameen luonnetestiin. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja vietettiin aika virvokkeiden parissa. Mukana oli hovikuvaaja ja kiitos hänelle!
Iita otti odottelun todella rauhassa. Vielä alueelle mentäessä ja pannan ja hihnan tarkastuksen jälkeenkin neiti vain leikki kävyillä ja kelli roskissa. Jos nyt seuraavassa koittaisin vähän avata sitä miten itse testi sitten menikään.

Iita ei alussa kiinnostunut tuomarista (johtuiko sitten siitä että oli mies, en tiedä), mutta innostui kuitenkin leikkimään. Pikkuisen pitä palikasta äristäkin, mutta ei ollut kyllä Iitan normaalia leikkiä.

Kelkalla "riemu" ratkesi. Iita huuti ensin suoraan kelkalle, mutta kelkan jatkaessa lähestymistä huuto takertui kiristävän pannan takia kurkkuun ja uhoaminen muuttui paniikiksi. Jännitys ei ottanut lauetakseen millään. Kierrettiin kehää ja annettiin neidille köyttä. Jokusen minuutin jälkeen Iita vihdoin luovutti ja tuli tutkimaan mikä ihme kohti oli hyökännyt. Taskut tarkastettiin herkkujen varalta ja, kun ne todettiin tyhjiksi kiinnostus lakkasi.

Hyökkäyksen kohdalla vähän yllätyin. Sehän puolusti! Yritti oikein tosissaan, kunnes paine kasvoi ja pieni luovutus. Mitään kaunaa ei hyökkääjää kohtaan jäänyt vaan seurusteltiin iloisesti.

Haalarilla tuli hurja säikähdys ja pieni hypähdys tynnyrillä. Tynnyri ei kiinnostanut, mutta ei niin pelottanutkaan. Pieni nuuhkaisu ja sama haalarille. Ei ongelmaa.

Pimeä huone ei hätkäyttänyt. Siellä seilattiin ja haisteltiin paikkoja. Molemmat tuomarit käytiin moikkaamassa ja lopulta häntä heiluen oman mamman luokse.

Seinällä Iita vähän ärisi, mutta taas paineen kasvaessa luovutti. Ja oli hyvin anteeksi antavainen hyökkääjää kohtaan.

Viimeisenä oli laukaukset jotka saivat Iitan suunniltaan. Vinkumista ja vetämistä poispäin. Vinkumisen lomassa se kävi minulta kuin kysymässä josko lähdettäisiin pois. Oli odotettavissa.

Testin jälkeen nautittiin vettä sisäisesti ja ulkoisesti ja Iita makoili varjossa tuomareita odotellessa. Mitään traumoja ei ainakaan vielä ole tullut esiin. Normaalisti leikit maistui kotona ja uni siihen perään.



Joitain yllätyksiä tuli, kuten kuvailut Iitasta rauhallisena, loivaliikkeisenä ja ujona koirana. :D

UUTTA!!! Luonnetesti videot nyt netissä. Laatu ei päätä huimaa, mutta ääni kuuluu. ;)

Luonnetesti osa I

Luonnetesti osa II

Luonnetesti osa III

Luonnetesti osa IV

2 kommenttia:

  1. Aina ilahduttavaa kuulla uusista, luonnetestatuista lapinkoirista! :) Minkälaiset osa-aluepisteet Iita sai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa-aluepisteet löytyy Iitan omista tiedoista yläpalkista. Videomateriaaliakin on tulossa, kunhan nyt saan linkitettyä videot.

      Poista