sunnuntai 24. elokuuta 2014

Treenit jumittaa

Tiistaina oltiin taas Hankasalmen Kennelkerhon treeneissä. Ensin otettiin näyttelytreeniä mikä meni ihan hyvin. Sitten siirryttii tokoon ja sekin meni siinä mielessä paremmin kuin aiemmin, että enää ei äänenkäyttö ollut niin kovaa kuin ensimmäisellä kerralla. Otettiin kontakti harjoituksia ja seuraamista ihan muutamalla askeleella niin, että kontakti pysyisi koko ajan. Välillä kontakti pysyi hyvin, mutta välillä se rakoili.
Paikalla istuminen oli vaikeaa ja Iita painui muutaman kerran maahan. Sitä ei kyllä olla niin harjoiteltukaan, joten se on ehkä hyvä ottaa treeneihin mukaan.
Paikkamakuuseen saatiin hyviä vinkkejä ja apukädet piilon suhteen olisi hyvä olla mukana treeneissä. Pieni korjaus aina, kun nenä kääntyy poispäin piilosta ja tiheä palkkaaminen oikean asennon saamiseen.
Luoksetulo vielä loppuun ja se tehtiin suorana. Tosin siinä oli epäröintiä ja ennakointia ja perusasento jäi tekemättä.
Treenien loputtua jäin vielä ottamaan muutaman kerran hyppyä. Se oli alkuun kovin vino niin kuin se on ollutkin monesti. Lopulta hyppy alkoi kulkemaan suoraan ja siihen oli hyvä lopettaa.

Eilen oltiin Ellin treeneissä Jyväskylässä vierailevina tähtinä. Aika himmeästi loisti tähdet, mutta tulipahan harjoiteltua koko avoinluokka liikkuroituna läpi.
Neljästä koirasta Iita oli paikkamakuussa toinen keskellä. Paikkamakuu meni muuten hyvin, mutta pientä levottomuutta siellä oli. Makuu kesti 2min.
Seuraaminen lähti ihan kamalalla tavalla. Iita haahuili omiaan, mutta tarttui mukaan aika pian ja loppu menikin paremmin. Ihan ominta Iitaa se ei kuitenkaan ollut, vaan terävin kärki puuttui.
Liikkeestä maahanmenossa ei ollut moitittavaa.
Luoksetulo lähti hyvin, pysäytyksessä muutama askel käskyn jälkeen ja lopun tuli laukalla, mutta perusasento jäi puuttumaan ja vaati lisäkäskyn.
Liikkeestä seisominen meni muuten hyvin, mutta pysähtyminen ei ollut terävä ja kääntyi melkein sivuttain, kun menin ohi.
Nouto oli edelleen hakusessa. Lähti vauhdilla ja äristen, mälläsi kapulalla ja perusasento puuttui.
Kaukokäskyissä istumisiin kaksi käskyä, muuten hyvä.
Hyppy meni suht suoraan, mutta taisi sieltäkin perusasento uupua.

Iita oli hyvin omituinen koko ajan. Piippasi ja keskittyminen oli hakusessa. Lisää perusasento treeniä on otettava jotta saataisiin kaikki liikkeet kasaan.

Mölli Avo:
Paikkamakuu 2min. 7
Seuraaminen taluttimetta 7
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 5
Liikkeestä seisominen 7
Nouto 5
Kaukokäskyt 6
Hyppy 8
Kokonaisvaikutelma 8

yht. 136p Avo3

Lisäksi tuli huomattua ja todennettua se fakta, että Iitalla on valeraskautta päällä ja se jumittaa jostain. Takapään liike ei ole niin puhdasta kuin pitäisi. Nyt koitetaan saada hierojalle aika ja koitetaan saada koira kuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti