maanantai 19. lokakuuta 2015

Kun pullukka agilitykurssille ilmoittautui..

Mainio tilaisuus tuli vastaan päästä kokeilemaan agilitya oman kerhon kautta ja osa tunneista omalla kerhon kentällä! Agilityn alkeita operantisti -kurssi on Mervi Tirkkosen vetämä kurssi joka kestää 5 (viisi) kertaa. 

Hilma ja Iita odottelee Volvossa.


Ensimmäinen kerta oli siis eilen Hangan Lavalla. Kovan pähkäilyn päätteeksi otin molemmat koirat kurssille opiskelemaan uutta itseni kanssa. 

Allekirjoittaneelle ensimmäinen vaikea asia oli "EI" -sanan pannaan laitto. 

"Saanko käyttää vihjesanaa?"

"Et saa."

Tästä tulee vaikeaa. Aloitettiin tietenkin lämmittelyllä. Ajattelin aloittaa Hilman kanssa, koska ajattelin sen kanssa olevan haastavampaa. Toisin sanoen luulin pääseväni Iitan kanssa helpommalla. 

Säntäilyjuoksu: Alle minuutti juoksentelua sinne tänne ja sitten pysähdys ja odotetaan mitä koira tekee. (Hilma: Huutaa paukutti koko ajan ja keskittyi kaikkeen muuhun paitsi minuun. Iita: Keksi etten komenna haukkumisesta, mutta otti kontaktia heti, kun pysähdyin.)

Pyöritykset: Koiraa pyöriteltiin sekä oikealla, että vasemmalla puolella molempiin suuntiin. 

Kasipujottelu: Haara-asento ja koira pujottelee jalkojen välistä. (Molemmat yritti olla nokkelia ja jäädä jalkojen väliin. Kertoo huonosta ohjeistuksesta minulta koirille.)

Kävelypujottelu: (Iita: Osasi jo. Hilma: Vaatii harjoitusta.) 

Sylikäännös: Koira edessä, peruuttaen ohjataan koira kääntymään ulkokautta sivulle ja palataan samaa matkaa takaisin. (Tämä oli molemmille suht' helppo. Myös minulle!)

Poispäinkäännös: Koira sivulla kuljetaan eteenpäin ja koira kääntyy ulkokautta ympäri samalla, kun itse käännyt ja matka jatkuu taas yhdessä. (Tässä toi ohjaajalle haastetta ohjaavan käden vaihto ja jalatkin tuppasi menemään solmuun. Tässä kohtaa Iita myös puraisi taas käden verille.)

Jalkojen väliin istuminen: Tätä olen nähnyt agikisoissa paljonkin. Koira tulee takakautta jalkojen väliin istumaan. (Molemmat teki hyvin.)

Targetille meneminen: Namikippo eteen ja odotetaan koiran menevän sinne vapaasti ja reippaasti. (Iita: Ei mene, kun ei ole käskyä eikä lupaa. Tätä pitää harjoitella kotona. Tokokoiralle täysin uusi juttu. Hilma: "Nakkia ei jätetä!")

Suora hyppy ponnarilla: Avustaja oli namittamassa toisella puolen. (Hilma: Meni miten meni. Välillä yli ja välillä ohi. Iita: Meni yli ja hienosti targetille, kun oli selkeä tehtävä.)

Putki: Koiralle ei sanottu mitään sen piti itsenäisesti hakeutua putken läpi targetille. (Iita: Mokasin. Eka kerralla Iita taisi mennä läpi ja toisella yritti ohi. "Ä-ää!" Ei mun pitänyt kieltää! Iitasta tuli heti epävarmempi. Onneksi saatiin kuitenkin pari hyvää toistoa vielä perään. Hilma: Kokeili ensimmäistä kertaa putkea eikä pelännyt ollenkaan. Olihan toisessa päässä kuitenkin val..NAKKIA!)

Loppuun tehtiin vielä verkat Iitan kanssa ja rauhoituttiin. Hilman kanssa tein saman vielä kotona. 

Kaiken kaikkiaan kokemus oli kiva. Oli paritehtäviä ja harjoituksia koiran kanssa ja ilman. Harjoitukset oli monipuolisia ja kovin erilaisia mihin ollaan totuttu. Koirat olivat illalla todella väsyneitä ja omistaja on ollut tämän päivän jumissa selästä ja kipeä jaloista. 

Silti odotamme ensi kertaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti