perjantai 30. lokakuuta 2015

Rentoutusta ja lihashuoltoa

Meillä on ollut hiljaiseloa. Hilman juoksut estävät monta kivaa asiaa, mutta toivon siitä aiheutuvan jotain hyvääkin. Ainakin pureminen kotona on nyt kovasti vähentynyt ja meno osittain rauhoittunut.

Eilen tytöt saivat herkutella hirvenluilla. Odotin jo kauhulla kovaa murinaa ja tappelua, mutta pieni musta oli viisastunut. Iita nautti luustaan keittiössä ja Hilma hipsi suosiolla olohuoneeseen syömään. Ainut murina kohdistui Iitalta minuun. Tungin neidin alueelle, kun hain kupposen teetä keittiöstä. Siinä sitten hetki keskusteltiin onko tuollainen sopivaa ja luun syönti sai jatkua ilman murinoita.

Jos minä tämän omani tästä otan..

..kunhan et tänne tule.

En minä mitään murissut. 

Nom nom nom..

Tänään olikin sitten Iitan hemmottelupäivä. Varasin alkuviikosta jo hieronta-aikaa neidille ja saatiinkin sellainen tälle päivälle onnistumaan. Hierojaa, Raija Valvio, meille suositteli ihana agilityohjaajamme Mervi Tirkkonen. Iso kiitos Merville! Toiminimellä Potsloikka toimiva hieroja oli meille uusi tuttavuus, mutta oikein mieluisa sellainen. Allekirjoittanut höpötti ummet ja lammet taas kerran jännitystään purkaen, mutta onneksi Iita osasi ottaa rennosti. Raija (anteeksi sinuttelut) teki oikein hyvää työtä. Kertoi myös välillä mitä tekee, missä on kireyttä ja miksi tekee juuri näin.
Takapäästähän sitä kireyttä löytyi selän puolelta. Enemmän oikealta puolelta mihin se vasemman etujalan aristaminen on mitä ilmeisemmin säteillyt. Jalkojen lihakset sinällään olivat hyvässä kunnossa, mutta syvät lihakset taasen olemattomat. Lopuksi Iita sai vielä laser-hoitoa oikealle puolelle takamustaan ja tuntui nauttivan. 
Jatkosta puhuttiin sen verran, että jos harrastaminen jatkuu aktiivisena niin parin kuukauden välein voisi käydä hieronnassa tarkastuttamassa tilanteen. Lisäksi kaurapussilla/-tyynyllä voisi lämmittää selän lihaksia ja loimittaa koiran alku- ja loppuverkkoihin treeneissä ja sinne kylmään autoon myös. 

Hieronnan jälkeen käytiin herkuttelemassa kahvilla mummin luona ja kierrettiin vähän kaupoissa. Etsin Iitalle takkia sitä kuitenkaan löytämättä. Jotta täysin tyhjin käsin ei olisi kotiin lähdetty, oli pakko ostaa tytöille uusi lelu. 

Huomenna lähden opiskelemaan rally-tokoa. Toisin sanoen lähden seuraamaan piirimestaruuksia Haukkuvaaraan, tietenkin silmällä pitäen mahdollista kisaamisen aloitusta ensi vuonna. 

Ensi viikollekin on luvassa jotain meille uutta, mutta siitä lisää sitten ajallaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti