maanantai 11. helmikuuta 2013

Koiran kurja elämä

Viime perjantaina (8.2.) saatiin iltalenkki seuraa Hannasta ja Nallesta. Viimeksi, kun Iita on Nallen nähnyt (Nalle silloin Iitaa pienempi pentu), Iita ei pitänyt Nallesta yhtään. Musta pentu oli kirjaimellisesti ällö. :D Nyt oli tilanne kuitenkin muuttunut sen verran, että Nallesta oli kasvanut n. 25kg nuori uros ja Iitakaan ei enää uskaltanut poikkinaista sanaa sanoa.
Annettiin koirien riekkua irrallaan lammen jäällä ja mikäs sen mukavampaa. Siihen päälle kierrettiin lampi ympäri ja ainakin täällä oli väsynyt ja märkä koira sen jälkeen.

Lauantaina päästiin autokyydillä Kauhatielle. Iita pääsi kylään. Tosin kyläreissu oli varmasti paskin ikinä. :D Neiti joutui istumaan koko vierailun ajan eteisen puolella, kun taas Topi sai olla portin toisella puolella. Topin kanssa tehtiinkin vähän temppuja nakkipaloilla ja voi miten innokas pieni koira se olikaan. <3
Iita ei oikein nauttinut olostaan ja sen ilme oli vähintäänkin näkemisen arvoinen kun parin tunnin jälkeen sanoin sille: "Kohta lähdetään kotiin." Ilme kertoi kaiken! "Ai, mä istun yksin täällä ja sit sä tuut sanoo, että lähdetään kotiin." Noh, kotimatka oli kuitenkin ihan kiva vaikka taas jouduttiin säätä uhmaamaan. Jäähile tarttui naamaan allekirjoittaneella, mutta koira sai sentään matkata ilman hihnaa koko matkan kotikulmille saakka. Yksin lenkkeilijä tuli vastaan, mutta Iita ohitti senkin nätisti. Hieno turrikka. <3
Illalla joutui Iita jättämään yhden kyläreissun väliin kokonaan, kun kirmasin Tia ja Lykkä moikkaamaan. Voi miten ihanaa olikaan nähdä pitkästä aikaa. Lykky hurjimuskin vähintäänkin pussasi minut puhki. <3 Ja Iita oli.. noh, tietenkin äärettömän kateellinen ja loukkaantunut. Mutta sai sentään siltä reissulta uuden patukan tuliaisiksi. ;)

Muutoin elämä on ollut oikeastaan pelkkää hihnalenkkiä. Juoksuja on nyt kestänyt reilun viikon ja kohta aletaan olemaan voiton puolella.

Tänään iltaruoalla treenattiin kaukoja istu-maahan-istu. Ja vieläpä takapalkalla. Palkka kyllä löytyi hyvin ja alkuun jumpattiinkin liikettä. Lopulta itse käskyt oli ihan ok. Maahanmenossa tuli se Iitalle tyypillinen virhe eli se ns. kaatuu toiselle lonkalle. Menee siis vinoon. Siitä ei palkkaa tullut, mutta hyvistä toistoista kylläkin. Olin kaikenkaikkiaan ylpeä koirasta. Kyllä tämä tästä taas lähtee. :)

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Hiljainen Iita

26pv tehtiin lenkki Ankeriasjärven jäälle. Kerrankin siellä oli oikeasti hyvä liikkua, kun kelkkailijat olivat siellä ajaneet eli siellä oli kuin olisi tiellä kävellyt. Iita juoksi innoissaan pitkin poikin ja nautti olostaan. :)
Seuraavana päivänä treenattiin tokoa. Seuraaminen taluttimessa oli parasta varmaan koskaan. Yhtään ei edistänyt  (ts. lähtenyt menemään kuin ei tietäisi mitän tehdään), perusasennot tuli ihan kohdilleen ja käännökset oli hyviä. Seuraaminen taluttimetta olikin sitten yhtä pomppua. Kierrokset nousi ja jouduin tekemään töitä ettei menisi pelkäksi riekkumiseksi. Käännökset oli kyllä tässäkin silti hyviä. Liikkeestä seisomista ennakoi taas ihan liikaa. Ei edes lähtenyt seuraamaan vaan jäi suoraan perusasennosta seisomaan.. Paikkamakuussa pysyi hyvin 2min. Noutoa tehtiin useampi toisto ja innokkaasti lähti hakemaan. Palautus meinasi mennä leikiksi ja siitä huomautin. Ei ottanut itseensä vaan toi kapulan nätisti sivulle. Loppuun leikittiin yhdessä narupallolla ja sekös oli mukavaa. :)
Tiistaina (29pv) lähdettiin katselemaan uusia maisemia ja löydettiin tie jonka varrella ei kukaan vielä ainakaan asu. Siellä heiteltiin palloa ja Iitalla oli kivaa. Se oli niin innoissaan pallosta, että ajattelin kokeilla jäävien seuraamis käskyllä seuruuttaa sitä. Nyt ei ennakoinut ollenkaan. Hurraa!

Keskiviikkona kaikki sitten menikin ihan penkin alle. Iltaruoalla koitettiin tehdä vähän töitä ja lopputulos oli lähinnä järkyttävää. Sivulle koira ei tullut ollenkaan. Korvat luimuun, häntä koipien väliin ja selälleen. Taas sai yksi ihminen olla kysymysmerkkinä. Mitä ihmettä? Tehtiin loppuun pari ihan helppoa ja helpotettu juttua ennen kuin annoin loput ruoasta palkaksi.

Perjantaina sitten odottikin yllätys. Iita aloitti toiset juoksunsa. Se selitti hyvin paljon tuota ailahtelua. Juoksuväli oli n. 8kk. Jouduttiin perumaan yhteislenkki Lykyn kanssa, mutta onneksi (tai Iitan onneksi) nähtiin lenkillä naapurin pojat Puhku ja Eetu ja päätettiin antaa koirien telmiä Kangaslammen jäällä irrallaan hetken aikaa.

Nyt meillä onkin hyvin hiljainen lapinkoira kotona. Nukkuu paljon ja on omissa maailmoissaan. Tokoilu jätetään nyt juoksujen ajaksi pois ohjelmista. Katsellaan sitten juoksujen jälkeen uudestaan missä mennään. Siihen asti ulkoillaan ja ollaan vaan.