Keskiviikkona (13.11.) Iita pääsi pitkästä aikaa lenkille rakkaan ystävänsä Lykyn kanssa. Iita oli niin onnellinen koiratyttö kuin vain olla voi. Ihan ilman kommelluksia ei lenkistä selvitty, kuten jo tapaan taitaa meillä kuulua. Lykyn fleksin lukko aukesi kesken lenkin ja siinä vaiheessa oli kaksi koiraa irti Laukaantien välittömässä läheisyydessä! Iitaa olin pitänyt irti jo jonkin aikaa, mutta Lykyn päästyä irti ei kaksikko pidellyt mikään. Lykky juoksenteli sinne tänne Iita kiljuen perässään. Muu kun ei auttanut, loikattiin koiria huudellen metsään ja toivottiin älykaksikon seuraavan perässä. Pian pimeyden keskeltä kuuluikin Tian ääni: "Se on kiinni!". Helpotuksen huokaus ja tärinät siihen päälle. Loppu hyvin kaikki hyvin. Kiitos kuitenkin Tialle taas lenkkiseurasta. ;)
Tänään oltiin Iitan kanssa Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä. Iitalle se oli eka kerta sisänäyttelyssä ja hyvinhän se meni. Iita tapasi ensimmäisenä yhden ihastuksistaan Urhon (Jehnajan Mokoma) ja voi sitä pussailun määrää. Lisäksi Iita keräsi katseita monilta ohikulkijoilta ja monen suusta kuuluikin ihastelua pientä höpsöä kohtaan.
Kehässä Iita kävi Hannan (Riska-siskon haltija) kanssa. Iso kiitos siis Hannalle esittämisestä. Iita meni hyvin reippaasti Hannan mukana ja toimi nätisti. Kehässä oli suht paljon avoimenluokan narttuja ja taso kova (siis meihin nähden). Iita sai kehästä keltaisen nauhan eli H:n, mutta arvostelu oli oikein mukava.
Lopuksi käytiin vielä juttelemassa kasvattajan kanssa. Oli todella mukava tavata niin vanhoja tuttuja kuin uusiakin tuttavuuksia. Tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan myyntikojuilta, mutta ehkä ensi kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti