tiistai 3. joulukuuta 2013

Hirvikoiran seikkailut

En muista olenko aikaisemmin maininnut siitä, kuinka Iitaa usein luullaan joksikin muuksi kuin mitä se oikeasti on. Pentuna Iita oli yleensä rodultaan sekarotuinen joskus jopa saksanpaimenkoira. Ihmiset hämmentyivät kuullessaan sen olevan "ihan rotukoira". Viimeisin erhe oli kaksi lenkkeilevää miestä joista toinen huikkasi minulle: "Tytöllä on oikein tommonen hirvikoira." En edes vaivautunut vastaamaan mitään, mutta siitä päästäänkin tämän päivän epistolaan..

Iita on viimeaikoina taas lenkkeillyt äitini eli "mummon" seurassa. 27.11. tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta ja yllättävää. Tutulla lenkkireitillä tuli hirvi vastaan. Iita oli äidilläni irti ja molemmat varmasti hämmästyivät vähintäänkin tielle yhtäkkiä loikannutta isoa elikkoa. Iita oli ensin uskonut käskyä luoksetulosta, mutta päättänyt sittenkin käydä katsastamassa: mikä se oli ja minne se meni? Onneksi hurja hirvikoira malttoi kuitenkin mielensä ja palasi jälkiään huudettaessa takaisin.

30.11. käytiin katsastamassa sukulaisten uusi koti. Iita sai pimeällä tiellä juosta irrallaan ja perille päästyä vietti aikaa ulkosalla allergian takia. Saapahan kasvatella karvojaan, kun pakkastakaan ei ollut.

1.12. sunnuntaina oli tarkoitus tokoilla, mutta päästiinkin hakumetsään. :) Suunnattiin Elli-tätin kanssa Ladun majalle jossa oli penturyhmän kokoontuminen. Iitan kanssa ensin otettiin vähän tokon tapaista eli käytiin läpi mitä noudon kanssa jatkossa tehdään ja miten luoksetulon stoppeja saisi paremmiksi. Iita ei ihan (YLLÄTYS!) ollut kuulolla ja hanskassa..
Haku oli meille ihan uusi laji ja innolla lähdin kokeilemaan. Iitalle otettiin ensin neljä (4) maalimiestä metsään ihan näkösälle ja sitä sitten huudeltiin ukolta toiselle. Voi miten kivaa se olikaan, kun sai juoksennella hakemaan herkkuja jokaiselta! Sitten otettiin yksi haku yhdellä ihmisellä. En osaa oikein sanoa hakiko Iita näöllä vai hajulla, mutta kivaa tuntui olevan ja ukko löytyi.
Kotona otettiin vielä parkkipaikalla treenit karjakoirien kanssa. Iitan kanssa tein ensin liikkeestä seisomista. Palkkasin ensin pelkästä pysähtymisestä joka oli kuulema hyvä ja parantunut kovasti. Sitten otettiin melkein kokonainen liike ja Iita pysyi myös paikallaan vaikka kävelin sen ohi taakse. Täytyy tähän vielä ottaa ns. liimaaminen mukaan. Hyppyä harjoiteltiin myös, lähinnä lisävinkkejä kaipailin. Iita kyllä hyppäsi, mutta jäi kovin lähelle estettä ja auttamatta vinoon. Tähän siis lisää treeniä ja PALJON.
Toisessa setissä otettiin merkkiä esimerkiksi. :D Iita näytti ihan hyvän merkin. Meinasi kyllä ensin kaataa kartion, mutta luopui ajatuksesta. Kaukoja kokeiltiin myös ja ne oli kyllä hyvällä mallilla. Lopuksi näytösmalliin pätkä seuraamista joka sai kehuja. :) Ilme oli loistava ja vire hyvä. Tykkäsin!

Eilen harjoiteltiin sisällä noutoa ja lähinnä sitä pitoa. Palkkaamista silloin, kun ei mällätä ja muutenkin sitä palkkaamisajankohtaa. Hyppyäkin treenattiin ja tarvitsee vielä treenatakin. Lopuksi temppuiltiin ja Iita oli ihan liekeissä. :D

Tänään tehtiin äitin luona noutoa ja nyt alkaa jo vaikuttaa siltä, että on tuo nopea oppimaan. Palkkaa ei ota jos ei ensin ota kapulasta kiinni eli ei tiputa enää varpaille. Lisäksi antaa koskea kapulaan eikä mällää. Intoa kyllä löytyy. Tia ja Lykky kävi iltasella kylässä ja Iita oli aivan pitelemätön. Lykkyä tosin ei oikein leikittänyt. Kivaa kuitenkin. :)

Caramelon Talking To Me "Lykky" <3

Iita ja Lykky painii. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti