torstai 19. toukokuuta 2016

Näyttelyitä ja rallytokoa

Viime perjantaina Iita lähti mummin luokse hoitoon ja me Hilman kanssa suuntasimme Mirvan luokse. Edessä oli viikonloppu näyttelyitä.
Lauantaina lähdettiin aamulla kohti Reisjärveä. Mukana oli misseilemässä Rilla (porokoira) ja Mörri henkivartijana. Hilma matkusti hyvin ja viihtyi teltassa häkissä hyvin. Kehässä Hilma oli iloinen oma itsensä ja ainoana nuorissa nartuissa saatiin hyvin tilaa liikkua. Tuomari antoi yllättäen ERI:n ja vieläpä SA:n! Ikinä en ole parasnarttu kehään päässyt, mutta nyt oli sekin edessä. Sieltä meidät kuitenkin käteltiin pois. Olin todella tyytyväinen tulokseen. Minun pieni tyttönen oli palannut tasolleen.
Illalla koirat saivat ulkoilla ja me Mirvan kanssa rentouduttiin. Nukkumaan oli mentävä ajoissa, koska aamulla oli taas lähtö edessä.
Sunnuntai aamuna lähdettiin (liian) aikaisin tekemään aamutalli ja siitä suunnattiin kohti Seinäjokea. Sama orkesteri mukana ja porukkaan liittyi Sampo (porokoira) perillä näyttelypaikalla. Hilma oli edelleen pirteä ja iloinen. Ei liiemmin stressannut mistään. Nuorten luokassa oli kaksi muuta narttua. Saatiin ERI ja kilpailuluokassa tuomari sijoitti Hilman ensimmäiseksi. Yllätyin todella! Saatiin toinen SA ja taas odoteltiin parasnarttu kehää. Sieltä meidät käteltiin taas pois, mutta hyvänen aika! Kahtena päivänä peräkkäin! Ei siis turha viikonloppu.

Maanantaina meillä oli Niemisjärvellä treenit joissa harjoiteltiin demopäivää varten. Katrilliin saatiin joku käsitys ja treenailtiin tokoliikkeitä. Molemmat tytöt toimivat hienosti. Kerron demopäivästä enemmän sen jälkeen.

Tiistaina treenailtiin porokoirien kanssa. Hilma teki kontaktikävelyä ja Mirva naksutteli. Tätä tarvitaan lisää jotta saadaan Hilma hanakammin tekemään töitä. Alokasluokan kaukokäskyt tehtiin liikkuroituna. Ruutua Hilma sai tehdä juoksemalla suoraan sinne palkalle. Se oli ihan parhautta.
Iita teki ekassa myös seuraamista erilaisin variaatioin. Viimeisellä pätkällä Mirva höpisi vaikka mitä ja huuteli Iitaa ja Iita sai palkkaa kontaktista. Myös Iita sai juosta ruutuun.

Toisessa setissä Hilma teki rallytokoa. Siinä on vielä paljon tekemistä koska palkkaa tarvitaan ja paljon. Herkästi Hilma myös vielä lähtee haahuilemaan omilleen.
Iita teki tiettyjä kylttejä muistinvirkistämiseksi ja eteen istuminen koitui hankalaksi. Millään ei voinut istua eteen. Lopulta sain yhden tarpeeksi hyvän ja siihen lopetettiin.

Eilen lähdettiin mölliralleihin. Iitan olin ennakkoon ilmoittanut alokasluokkaan. Rata vaikutti suhteellisen haastavalta ja pitkältä pitkästä aikaa. Otin ulkona pari kertaan eteen istumista isolla palkalla ja lähdin halliin seuraamaan tilannetta. Iita meni sekaisin, kun näki agilityesteet. Sain rauhoittaa sitä ja teettää pieniä juttuja. Olin itse rauhallinen ja suht rento. Radalle mentiin yhdessä tekemään. Iitan kontakti oli hienoa. Se tuntui todella hyvältä. Kyltti toisen jälkeen edettiin radalla ja yhdessä. Juoksusta normaaliin vauhtiin siirryttäessä en ollut varautunut Iitan vauhtiin ja se meni pitkäksi jolloin rintamasuunta vähän heitti ja saatiin miinuksia. Pisteitä tuli kuitenkin 98p ja sijoitus 1. Olin todella iloinen ja ylpeä Iitasta. Kyllä me voidaan virallisiin lähteä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti