Omat koirat treenasin vielä siihen päälle. Iita ei löytänyt ruutuun, ei kiertänyt merkkiä eikä seurannut. Noudon teki ihan hyvin. Siitä siis johtui, että jätin Iitan pois Karnevaalien möllitokosta.
Hilma teki ihan hyvin rally-toko juttuja.
Sunnuntaina 14.8. oli siis Karnevaali päivä. Oltiin ajoissa paikalla valmistelemassa paikkoja. Tarkoitus oli aloittaa rally-tokon voittajaluokalla, mutta kun voittajan ainoa koirakko oli poissa siirryttiin suoraan avoimeenluokkaan. Avoimessa oli ainoastaan Iita ilmoitettuna. Kävin siis vähän veryttelemässä Iitaa sillä välin, kun rataa muokattiin. Pian pääsinkin rataan tutustumaan.
Avoimenluokan rata |
Ensimmäisenä oli houkutus jota ei olla paljoa harjoiteltu ja melkein heti perään hyppy joka myöskin jäänyt vähemmälle harjoittelulle. Hyvä rata siis meille! Kyltillä numero 8. tuli -10. Tuplaistuminen jota en huomannut enkä kylttiä uusinut. Muuten ihan ok rata. Elli kyllä kysyi miltä tuntui koska oli näyttänyt ihan hyvältä. Itse en ollut tyytyväinen. Parempaankin pystytään. Mutta ihan ok.
Iita avoimenluokan 1. |
Seuraavana luokkana oli alokasluokka jota lähinnä seurasin kameran linssin takaa. Hilman kanssa en hirveästi ehtinyt valmistautua. Rataan tutustuin nopeasti. Vaikeita paikkoja Hilmalle oli paljon ja päätin jo etukäteen missä palkkaan, koska tiesin sen tarvitsevan palkkaa ja tiesin hankalat paikat.
Mölliluokan rata |
Omaa vuoroa odotellessa Hilma oli rauhaton ja keskittyi ihan kaikken muuhun kuin tekemiseen. Radalle mentäessä korvat oli täysin hukassa. Radallakin meno tuntui pahalta, mutta jostain syystä se näytti seuraavalta..
Hilma teki töitä hienosti 97p edestä ja sijoittui todella nopealla ajalla luokkansa ensimmäiseksi. Lisää palkkaa tarvitsee seuraamiseen, mutta ilmeisesti suorittaa ja suoriutuu muuten hyvin.
Mölliluokan palkintojenjako |
15.8. Iitalla kävi hieroja. Ihana Mirva kävi hieromassa pienen reppanan ja löytyihän sieltä vikaakin. Lavat oli jumissa, samoin selkä. Kipeää teki paikoin. Selästä löytyi myös mahdollisesti fasettilukko joka voi tarvita jatkotoimenpiteitä. Hieronta teki selkeästi hyvää, koska jo illalla Iita heilutti iloisesti häntäänsä. Myöskin kamala kärttyisyys on vähentynyt ja leikit Hilman kanssa maistuu taas. Katsotaan piakkoin uutta aikaa ja hierotaan lisää.
18.8. torstaina treenattiin Mirvan kanssa. Iita teki ainoastaan seuraamista ja vähän leikin varjolla jääviä. Seuraamisessa keskityttiin minun mielentilaan ja siihen etten painosta Iitaa ja voi että se minun pieni iloinen koira löytyi sieltä! Myös Mirva teki Iitan kanssa seuraamista ja Iita oli iloinen. Siihen tähdättiin ja siihen lopetettiin.
Hilma teki rally-tokoa. Ensin vain seuraamista Mörri -häiriössä. Seuraaminen oli jo ajoittain oikein hyvää ja siitä pyrin palkkaamaan. Myös pieni pätkä rallyrataa sujui ihan kivasti. Loppuun tein Hilmalla tokon alokasluokan hypyn, mikä oli pientä varastamista lukuunottamatta hyvä ja loppuu Hilma sai metsästää irrallaan nameja. Hyvät treenit siis kaiken kaikkiaan.
Lauantaina 20.8. Hilma aloitti juoksut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti