Joulukuvan ottamista on jo harjoiteltuharjoiteltu, mutta virallinen on työn alla.
tiistai 19. joulukuuta 2017
18. & 19. luukku
Vähiin käy ennen kuin loppuu.
Joulukuvan ottamista on jo harjoiteltuharjoiteltu, mutta virallinen on työn alla.
Joulukuvan ottamista on jo harjoiteltuharjoiteltu, mutta virallinen on työn alla.
sunnuntai 17. joulukuuta 2017
15., 16. & 17. luukku
Kipeänä vietetyt päivät kirittävä umpeen.
Tänään oli taas treenipäivä ja tulihan siinä taas tehtyä. Hilman kanssa vähän etsittiin uudelleen sitä seuraamispaikkaa joka tuppaa valumaan liian eteen. Lisäksi tehtiin kapulanpitoa ja luoksetulo. Rallya ei nyt ehditty, mutta olen todella iloinen siitä miten Hilma tällä hetkellä työskentelee.
Iitan kanssa tehtiin seuraamista keskellä isojen pehmolelujen ja kaukot siinä samalla. Lisäksi tehtiin sekä ruutua, että merkin kiertoa. Molemmat sujui oikein kivasti. Iitan kanssa tehtiin vielä rallyn voittajan kylteistä tehtyä suoraa ja käytösruutu eri positioissa.
Loppuun meillä oli koko porukan nakinsyöntikilpailu. Iita taisi voittaa sen suvereenisti ja Hilma tuli hyvänä kakkosena.

torstai 14. joulukuuta 2017
keskiviikko 13. joulukuuta 2017
12. & 13. luukku
Taas kerran meinaa flunssa nujertaa. Eilen tehtiin suunnitelmia tulevalle vuodelle ja jokseenkin ansaitsen taputuksen olalle. Niistä lisää myöhemmin.
Nyt keskitytään lämpöisessä olemiseen, kuumaan juomaan ja lepoon.

maanantai 11. joulukuuta 2017
11. luukku
Välillä on aika hiljentyä ja rauhoittua. Tänään on täysi lepopäivä meidän koko porukalla. Miksi kiirehtiä? Tulee se joulu kuitenkin. Muistakaa jokainen ottaa välillä vähän rennommin ja rauhoittua vain olemaan.
sunnuntai 10. joulukuuta 2017
10. luukku
Tänään käytiin taas treeneissä ja Hilmakin pääsi mukaan. Iitan kanssa tehtiin toko juttuja. Merkin kiertoa häiriöllä, noutoa ilman haukkumista ja seuraamista agiesteiden keskellä.
Hilma taas teki pätkissä rallyrataa älyttömän hyvällä mielellä. Kuunteli hyvi ja teki hyvin. Lisäksi Hilma teki merkin kiertoa ja treenasi jakkaralla takapäänkäyttöä.

lauantai 9. joulukuuta 2017
9. luukku
Mitä kommelluksia teille on koirien kanssa käynyt? Meidän ehkä suurimmat tähän mennessä tässä:
Iita oli kiltti pentu, mutta yksi "moka" sillekin sattui. Noin vuoden ikäisenä se pisti yhdet silmälasini palasiksi. Oma mokahan se oli, mutta onneksi Iitalle ei käynyt kuinkaan.
Hilma taas.. sen ensimmäinen joulu oli aika riehakas. Se oli hajottanut yksin ollessaan kaljatölkin ja juonut sisällön. Pentu 3kk oli humalassa. Se rähjäsi kaikelle, haisi pahalle.. sitä juotettiin ja ulkoilutettiin ja sitten se sammui. Legendaarinen Lievestuoreen juoppo-koira. Onneksi Hilmakin selvisi ilman mitään ja on pysynyt absolutistina siitä lähtien.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)