Kerrottakoon nyt vielä jälkikäteen, että Hilman kanssa heitettiin pieni näyttelyreissu Seinäjoelle 12.-13.8.. Siellä oli sopivasti kaksi ryhmänäyttelyä kivoilla tuomareilla. Sain isosiskoni mukaan ja hotellikin oli varattu.
Lauantaina tuomarina oli Kirsi Honkanen ja pörröjä suhteellisen vähän. Hilma oli todella nahkea kehässä eikä oikein liikkunut kunnolla. Kuitenkin saatiin nätti arvostelu ja ERI2 SA PN3. Ensimmäistä kertaa siis sijoituttiin paras narttu kehässä.
Lähdettiin paikan päältä suht nopsaan etsimään hotellia. Hotelli löytyi nopeasti ja matka ei todellakaan ollut pitkä. Huone oli pieni ja muistutti laivan hyttiä 90-luvulta. Siskoni kanssa vaihdettiin vaatteita ja lähdettiin etsimään ruokapaikkaa. Ruokapaikaksi valikoitui tuttu ja turvallinen Rosso. Ensimmäinen paikka joka tuli vastaan ja olisi muuta kuin burger paikka. Ruokailun jälkeen palattiin hakemaan Hilma ja lähdettiin iltalenkille. Kierrettiin Seinäjoen keskustaa ja todettiin sen olevan niin pieni paikka ettei edes voinut eksyä.
Illalla oltiin vain täkkien alla ja mentiin nukkumaan. Tai noh, siskoni nukkui ja Hilma piti minua hereillä. Vihaan sitä melua mikä hotelleissa aina on yöllä. Yörauha olisi se mikä jokaisen pitäisi oppia.
Aamulla herättiin ajoissa. Kävin Hilman kanssa aamulenkillä puistossa. Siis löysin jonkun puiston tapaisen jossa ihmeteltiin niin kovin hiljaista Seinäjokea. Ketään ei liikkunut oikein missään. Hilman vein lenkin jälkeen huoneeseen ja me lähdettiin aamupalalle. Aamiainen oli ihan kattava ja hyvä. Ehkä se paras osa tässä hotellissa. Rauhassa nautittiin kahvia ja teetä jonka jälkeen pakkailtiin tavarat ja lähdettiin suuntaamaan kohti näyttelypaikkaa.
Paikan päällä keli oli aavistuksen epävakaampi kuin lauantaina. Seurattiin porokoirien kehää ja kannustettiin tuttuja. Hilman kanssa kehässä oli vielä vähemmän pörröjä kuin lauantaina. Sain Hilman myös keskittymään paremmin ja se liikkui paremmin. Liikkeestä tulikin kehuja. Tällä kertaa pykälän parempi sijoitus ERI2 SA PN2 VASERT. Eli kaiken kaikkiaan loistava viikonloppu meille!
Iita vietti koko viikonlopun mummin luona hoidossa ja siitä taas kiitos äidilleni! Kiitos myös siskolleni seurasta taas!
Nyt hiljenee näyttelyvuosi tähän. Katsotaan suunnitellaanko jotain muuta toimintaa vai tehdäänkö oikein mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti