perjantai 15. syyskuuta 2017

Tuotetestaus!

Jo keväällä saimme yhteistyökumppani Faunattarelta testattavaksi toisenkin tuotteen. Silloin testaus ei vain sopinut ajankohtaan ja nyt taas testauksesta on jo jonkin aikaa eli eiköhän ole aika kertoa tästäkin tuotteesta.

Saimme testattavaksi Over Zoo shampoon ja hoitoaineen.


Suomenlapinkoiria ei pestä kuin tarpeen niin vaatiessa. Tarkoittaa sitä, että koira on likainen tai pyörinyt jossain liassa. Otin kuitenkin tuotteet testattavaksi, koska tiesin Iitalla olevan pesun edessä. Iitan turkki oli tarkoitus ajella kesätrimmiin ja ennen vieraan koneelle vientiä halusin kohteliaasti pestä koiran puhtaaksi.

En muista milloin olisin viimeksi Iitan pessyt joten turkki oli vähän sen mukainen. Iitan turkki on muutenkin ollut aina huono turkkinen. Sen turkki on pehmeää ja niukkaa.



Shampoon tuoksu oli mieto ja miellyttävä. Shampoo sisältää kashmirvillaproteiinia joka ravitsee turkkia ja estää sähköistymistä. Avokadoöljy taasen kosteuttaa ja tekee turkista helposti kammattavan.

Positiivisesti yllätti shampoon ja hoitoaineen riittoisuus. Sitä ei tarvinnut lotrata litra tolkulla jotta se riittäisi koko koiraan. Lapinkoiran turkki on jokseenkin ollut hankala pestä, kun aina, kun luulet koiran olevan kokonaan kasteltu, onkin villa ainakin osittain kuivaa.



Shampoo ja hoitoaine myöskin huuhtoutuivat hyvin pois. Selkeä syy-seuraus -suhde. Kun shampoota ei tarvita paljoa ei sen huuhtominenkaan ole vaikeaa.

Mikä sitten oli lopputulos?

Iita ei nauttinut pesusta yhtään. Mutta lopputulos oli juuri sitä mitä luvattiin. Turkki muuttui todella pehmeäksi ja helpoksi käsitellä. Mahdolliset takut hävisivät kuin itsekseen. Myös trimmauskone upposi turkkiin hyvin.



Tästä "epäilystä" hyvästä toimivuudesta en valinnut Hilmaa pestäväksi. Shampoo olisi tehnyt lapinkoiralle epätavanomaisen turkin joka olisi ollut aivan liian pehmeä.

Tässä vielä loppukanetti. Plussat ja miinukset:

+ mieto tuoksu
+ pumppu pullo
+ helppo levittää
+ helppo huuhtoa
+ toimii kuten luvataan
+ ei kuivata ihoa
+ hinta (8,95€/250ml)

- tekee lapinkoiralle liian pehmeän turkin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti