Puhun nyt suoraan, kun sanon, että Hilman kanssa ei ole ollut helppoa. Jo ennen luovutusta siitä oli havaittavissa tiettyä luonnetta joka pisti mietityttämään valintaa. Silti sen halusin.
Miksi Hilma?
Miksi siis tämä pentue ja juuri tämä pentu? Hilman emä Riska oli tullut tutuksi tässä viimeisen neljän vuoden aikana siinä missä muutkin R2-pennut kukin tavallaan. Iita oli se josta olisin pennun halunnut, mutta Iitan polvitulos 1/1 ja kovin pehmeä ja erikoinen luonne pistivät kapuloita rattaisiin. En siis ole niitä ihmisiä jotka haluavat laumaansa jatketta siitä omasta koirasta hinnalla millä hyvänsä. Iitassakin oli ne puolensa jota koiralta toivon. Siispä ajatus Iitaa lähimmästä koirasta nousi mieliin. Riska tai Reino ja niiden pennut. Reinon pentu olisi houkutellut kovastikin, koska Iitassa ja Reinossa on luonteissa paljon samaa. Reinossa vielä enemmän sellaista mistä pidän.
Kuitenkin kohdalle sattui Jäkäläkummun seuraava pentue joka syntyi Riskalle. Ikinä en ollut ajatellut Riskaa sellaisena narttuna josta pennun tahtoisin, mutta niin siinä vain kävi. Riska on ihmisille aivan ihana. Se tulee aina häntää heiluttaen tervehtimään ja on iloinen kuten siskonsakin ja on muodollisesti pätevä. Samat geenit siellä jylläävät ja uroskaan ei ollut hullumpi. Miksi ei?
Pennun valinta oli täysin tuulesta temmattu. Taas.
 |
| Ikää 20 päivää |
Ainut selkeillä merkeillä varustettu narttu. Istui mietteliäänä kuvassa. "Tuon minä haluan."
Ei mennyt kauaa, kun kasvattaja kyselikin sijoituskotia tälle ihanuudelle. Vastaus oli tietenkin myöntävä.
Kävin useamman kerran katsomassa pentuja ja muutama sieltä nousikin suosikeiksi. Helmi joka puri joka kerta villasukkaan kiinni, Myrsky joka ampui heti isolla loikalla syliin, kun lattialle pääsin ja Hilma joka touhusi enimmäkseen omiaan, mutta tutki ympäristöään jatkuvasti. Hilma kuitenkin oli se joka kiinnitti huomioni koko ajan, Ja niin se tuli kotiin.
Jatkuva vertaus..
Vihaan koirien keskenään vertailua. Varsinkin sisarusten. On ok vertailla niiden luonteita yms. mutta ei minkäänlaista paremmuutta. Kuuluuko kuitenkin mutta?
Kyllä. Mutta minä olen vertaillut Iitaa ja Hilmaa. Iita oli kovin helppo pentu. Ensimmäiseksi koiraksi oikeastaan unelma. Hilma ei. Hilma teki kaiken mitä Iita ei edes osannut ajatella pentuna. Ja tekee edelleen. Iita on aina ollut vähän sellainen ruma ankanpoikanen, mutta luonne kultaa. Kaikkea ei voi yhteen koiraan ilmeisesti saada, koska Hilma on nätti kuin mikä, mutta koko ja luonne on jotain muuta. Pitkään mietin mielessäni, että Hilma ei ole minun koira. Se ei tunnu omalta. Se ei tunnu minulle sopivalta. Iita on minun. Se sopii käteen ja sitä ymmärrän. Johtuuko se ajasta? Iitan olen omistanut jo 4 vuotta. Hilma ei ole vielä vuodenkaan ikäinen.
Jossain vaiheessa aloin pitämään todella tuosta taskuraketista. Se on omalaatuinen. Se on vaikea. Se on Hilma. Se on minun.
Räjähdysvaara!
Hilma on vilkas. Ehkä enemmänkin. Se on myös äärimmäisen reaktiivinen. Mikään ei jää siltä huomaamatta. Mikä tahansa saa sen kiihtymään ja oikein mikään ei saa sitä rauhoittumaan. Kierrokset nousee milloin vain missä vain. Kotona leikki laukaisee kovan taistelun. Hilma on mielestään ykkönen. Ketään muuta ei saa huomioida. Puhelimessa ei saa puhua. Nauraa ei saa. Pieni koira neiti loukkaantuu heti. Jostain kantautuu sisälle koiran haukunta ja siihen on pakko vastata.
Ruoka nostaa kierroksia yhtä paljon vähintäänkin. Hilma ei malta odottaa. Se ei pysty. Sen on saatava kaikki ja heti!
Ulkona kierroksia nostaa kaikki. Ja kaikki huomataan. Lehti heilahti puussa, kissa juoksi tien yli, jossain haukkui koira, ihminen kävelee vastaan.. Yhteislenkillä Iita saa kärsiä. Hilma ampuu kiinni, kun turhautuu.
Kierroksien alaslasku. Sitä on harjoiteltu. Hilma on käynyt paljon erilaisissa tilanteissa mukana ja siellä on vain koetettu rauhoittua. Sisällä on auttanut häkki ja sylissä pito. Yksi rauhoite on rinnasta rauhallinen rapsutus/hieronta. Se saa heikkohermon rauhoittumaan.
Tulevaisuus
Valoa on tunnelin päässä. Olen joutunut turvautumaan aikaisempaa enemmän ystäviin ja tuttaviin ja olen heille todella kiitollinen kaikesta avusta ja neuvoista. Valmiita ei tulla olemaan vielä pitkään aikaan, mutta toivoa ei olla menetetty. Hilma on äärimmäisen fiksu ja oppii nopeasti. Se myös enemmän ja enemmän tuntuu pitävän yhdessä tekemisestä. Panostan tähän rakkaaseen pikkupiruun 110%:a. Kaikella kauheudellaan se on varastanut sydämeni. Sen pystyy laskemaan lenkillä irti. Se osaa kourallisen temppuja ja se osoittaa kiintymystä enemmän kuin kukaan.
****
Eilen oltiin Hilman kanssa koulutuksessa ja tokoiltiin mitä osattiin. Enemmän keskityttiin rauhoittumiseen ja kuuntelemiseen. Ensin tehtiin kontakti harjoitus toisten koirien lähellä. Sain Hilman keskittymään olennaiseen mikä oli todella hienoa. Sen jälkeen oli ohitusharjoituksia jotka meni todella hyvin.
Lisäksi tehtiin seuraamista joka vähän yllätti. Hilma oli todella innokas. Liikkeestä maahanmeno meillä ei vielä onnistu, mutta tehtiin se pysäytyksen kautta ja Hilma meni hienosti vieressä maahan. Luoksetulo oli todella vauhdikas mikä on aivan ihana asia. Hyppykin onnistui hienosti.
Maltti ei ollut se Hilman vahvuus, Luoksetulossa ei vielä jaksa odottaa ja perusasennoissa se on todella hidas johtuen sen muutenkin huonosta istumisesta.
Hilma ui treenien keskivaiheilla ja jälkeen. Lopuksi minulla oli kotona hyvin väsynyt koira. Ja toki onnellinen omistaja.
Iita aloitti juoksut tänään ja Hilma teki jälkeä herkuilla takapihalla. Jäljeltä käytiin naapurissa, kun naapurit kovasti halusivat Hilman omaan pihaansa. Hilma oli kyllä reipas.
Jos vielä kerran leijun päivityksen muodossa niin tämän illan lekki oli jotain maagista! Ensin nähtiin pihassa kissa joka ohitettiin ilman show:ta. Naapuritalon ohi kulkiessa siellä alkoi haukkua koira takapihalla ja minun koirat oli hiljaa! Kotiin tullessa nähtiin toinen koira jota kyllä katsottiin, mutta ääntäkään ei kumpikaan päästänyt. Onneksi oli mukana muutama herkku ja pääsin palkkaamaan tytöt hienosta käytöksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti