Juoksemista ja juoksemista

Eilen olin rohkea. Kävelin hihnalenkillä koirien kanssa ja näin pellon. Jäin katselemaan keltaista sänkipeltoa ja mietin. Mietin, mitä jos päästäisin koirat irti, ihan vain hetkeksi. Oli hiljaista eikä ketään näkynyt missään. Kävelin pellolle ja päästin koirat irti. Voi sitä riemua! Kumpikin juoksi vain minun ympärilläni eivätkä lähteneet kauas, mutta vauhtia riitti. Harmittelin kameran puutetta ja puhelinkin oli kotona.
Pellolla en uskaltanut kauaa olla, koska eihän minulla ollut lupaa kenenkään pellolle mennä. Siirryttiin viereen metsään. Metsässä sama meno jatkui. Tytöillä oli kivaa. Iita nouti käpyjä joita sille heittelin ja Hilma jäljesti ties mitä.
Metsästä kuljettiin tien kautta kotiin. Oli jännä nähdä kahden kovin erilaisen koiran reaktiot tuollaiseen paineen purkamiseen.

Iita oli väsynyt. Selvästi rauhoittunut. Se oli saanut purkaa energiaa ja oli tyytyväinen. Sain vetää sitä perässäni kotiin päin. Vasta kotitalon tultua näkyviin, sen vauhti kiihtyi.

Hilma. Niin Hilma.. Se ei väsynyt. Se ei ainakaan näyttänyt väsymystä. Sen kierrokset nousivat. Se juoksi hihnassa sinkoillen tien puolelta toiselle ja kävi Iitan kimppuun äristen.

Muuten olen ollut tyytyväinen meidän "autottomien" lenkkeihin. Kumpikaan ei enää juurikaan vedä, mutta edelleen haukutaan. Iita ei niinkään välitä, mutta Hilma nostaa kierrokset tappiin kaikesta.

Illalla Hilma sitten yllätti oikein kunnolla. Sillä alkoi juoksut, EI! Ei vielä. Edellisistä juoksuista ehti kulua vaivaiset 5kk. Väli on siis todella lyhyt. Harmistusta lisäsi vielä se, että ehdittiin aloittamaan agilitykurssi ja nyt se jää kesken. Ja kyllä, onhan minulla Iita, mutta Iitan kanssa agility ei koskaan ole ollut minkäänlaisissa ajatuksissa. Olisin nimenomaan halunnut nähdä Hilman asenteen lajiin, mutta nyt se ei toteudu. Ja ei, en ole ilmoittamassa Hilmaa minnekään kurssille. Yksinkertaisesti tällä hetkellä kukkaron nyörit ovat niin tiukalla, että kursseihin ei ole varaa. Eli meidän agilitykokeilut on täysin jäissä. Kuten ne näyttelyt, tokoilut ja rally-tokoilutkin. 

Tämä on niitä hetkiä, kun tuntuu ettei mikään taas onnistu. Tässä ei enää tarvita suunnitelmaa B, vaan ollaan kipeästi pohtimassa mikä mahtaisi olla koirien suhteen suunnitelma I tai J.

Tänään meillä oli "kynsienleikkuu" -päivä. Iita oli taas marttyyri ja uhrautui ensin. Sen silmissä kiilui vain nakin kuvat, kun se parkkeerasi takamuksensa jalkojeni väliin. Iitan operoitu kynsi ei juurikaan kasva, mutta muuten kynnet kasvavat hurjaa kyytiä.

Hilma oli hieman vastentahtoinen. Senkin silmissä oli se sama palo kuin Iitalla, mutta Hilma oli vain sitä mieltä, että ensin nakki ja ei muuta! Kynnet leikattiin kuitenkin sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä. Ja Hilma sai lopuksi nakkia.