Iita teki paikkamakuuta ja kyllä se on vaikeeta. Menee maahan hyvään asentoon, mutta melkein heti mielenkiinto loppuu ja asento vaihtuu ja haistelu alkaa. Mitä ihmettä tuolle tekisi? Millä sen mielenkiinnon saisi pysymään. Vai luovuttaisiko kokonaan. Kunhan vain pysyy maassa, Olkoon vaikka selällään..
Noudossa otettiin taas ensin pelkkää pitoa. Ote on ihanan väljä (huomaa sarkasmi), mutta pysyi kuitenkin. Irrotus käskyn jälkeen palkka. Lisäksi otettiin pelkkää palautusta vauhdilla. Se meni tosi hyvin ja lennosta palkka. Ehkä se joskus onnistuu, ehkä ei. Kukaan ei voi tietää.
Takapalkkaukseen tehtiin harjoituksia ja neuvojakin saatiin. Sitä siis harjoittelemaan ja neidille rautalangasta vääntämään.
Luoksetulo oli ihan syvältä. Vauhtia ei saatu. Pysäytys ei onnistu. Se vaan valuu ja valuu ja vaaaluuuuu. Kirosin. Myönnän.
***
Sitten ehkä siihen asian viereen. Olen jo pitkään miettinyt ihmisten motivaatioita koirien kanssa. Tämä ehkä tullut itsetutkiskelun kautta ja sitä myöten miettinyt toisten intoa treenata koirien kanssa yleensäkään yhtään mitään.
Varmasti joukossa on useita, jotka jo koiraa miettiessä suunnittelevat mitä haluavat koiralta ja sitä myöten miettivät rotua mikä itselle sopisi. Ns. "himoharrastajille" eli korkealle tähtääville se oma rotu usein on joku "työkoira" (bordercollie, kelpie, pk-rotu). Nämä ihmiset tutkivat sukuja ja harrastustuloksia. Mikä kasvattaja olisi itselle se paras. Himoharrastaja myös treenaa koiransa kanssa. Pienestä pitäen koiralle opetetaan asioita enemmän kuin kotikoiralle ja tehdään treenisuunnitelmia. Käydään koulutuksissa ja viilataan suorituksia kisakuntoon. Syynätään kilpailukalenteria ja tehdään tavoitteet selväksi. Kilpaillaan tavoitteellisesti ja tähdätään huipulle. Motivaatio siis korkealla.
Semi tavoitteelliset ihmiset ovat jostain syystä päätyneet johonkin rotuun. Kodista saattaa löytyä useampaakin rotua ja kaikkien kanssa on jotain kokeiltu. Ensimmäinen on yleensä ollut se kokeilu kappale, joka kanssa on harrastettu jos vaikka mitä, mutta missään lajissa ei olla oltu huipulla. Viimeisimmän hankinnan kanssa käydään koulutuksissa ja kilpaillaan tavoitteellisesti. Tähtäimiä löytyy ja ne suunnitellaan koiran kykyjen mukaan. Motivaatiota löytyy, lukuunottamatta hetkiä, kun ei syystä tai toisesta treenata.
Minä ryhmä. Sattumuksen kautta tai harkitusti löytynyt se "the koira". Kaikkea kokeillaan mihin satutaan törmäämään kavereitten tai netin kautta. Nimenomaan kavereiden kautta saadaan treenikokemusta ja tietotaitoa. Kaikki kiinnostaa vähän, mutta vielä ei tiedetä sitä tiettyä lajia mihin keskittyisi. Koirakin on mahdollisesti juuri sellainen, jolla voi kokeilla kaikkea, mutta mikä ei ole haka missään. Välillä treenataan kovasti (varsinkin, kun on joku koe satuttu valitsemaan) ja välillä on pitkiäkin aikoja, kun "ei vaan kiinnosta" (joko koiraa tai ohjaajaa). Tarvitsee välillä potkimista eteenpäin ja käy koulutuksissa satunnaisesti. Kurssi silloin tällöin tuntuu ihan kivalta vaihtelulta arkeen. Motivaatio välillä täysin hukassa ja tavoitteitten edessä oikeinkin korkea.
Omaksi hyviksi kotikoiran kanssa -ryhmä. Treenataan mahdollisesti kotitokoa/agia tai tehdään välillä jälkeä ihan vaan, kun se on kivaa. Käydään kennelkerhon treeneissä harjoittelemassa arkitokoa ja toisten koirien ja ihmisten kanssa olemista. Kilpailemaan ei olla menossa. Mitään suunnitelmaa ei ole. Mitä koiralta halutaan? Yleensä se, että se osaa peruskäskyt ja sen kanssa on helppoa elää. Motivaatio on tässä ryhmässä vähän kaksijakoinen. Toisilta löytyy paljonkin, koska koiran kanssa halutaan tehdä asioita ja toisilta taas ei niinkään. Välillä käydään kurssilla ja välillä ei tehdä mitään.
Viimeinen ryhmä on mysteeriryhmä. Miksi koira on otettu? Miksi juuri sen rotuinen koira? Koiran rotuvalinta on yleensä jo mennyt pieleen. Koira on liian iso, rotu liian vaativa, kokemusta kyseisestä rodusta ei ole ollenkaan. Kaikki edellä mainittu varmasti vaikuttaa motivaatioon. Sitä ei ole. Ei jaksa, ei vaan kiinnosta. Koira ei osaa, koira on tyhmä, jopa myönnetään, että rotu on väärä. Toki on ihmisiä, jotka ei kotikoiran kanssa mitään tee. Toisille koira on kaveri ja lenkkikaveri. Mutta jos otetaan koira joka tekemistä vaatii, niin paikka on ihan väärä. Treeneissä saatetaan käydä, mutta mitään ei tehdä. Kun ei huvita. Eikä koira ole valmis, eli koira ei osaa mitään. Eikä opikaan, jos ei opeteta.
Omasta itsestäni olen huomannut, että motivaation löytymiseen auttaa tavoitteet. Oli ne sitten mitä tahansa. Jos jotain haluaa koiran kanssa tehdä kannattaa ottaa jokin määränpää mitä kohti yhdessä lähdetään etenemään. Kotikoiran kanssa se voi olla vaikka temppujen opettelu. Haluan, että koirani oppii istumaan. Ja sitä harjoitellaan, kunnes se onnistuu. Meillä se motivaatio löytyi taas, kun otettiin tavoitteet pöydälle ja ryhdyttiin matkaamaan kohti määränpäätä.
Minä jos joku voi sanoa, että motivaatio on helppo hukata. Se on hukkunut yksinäisyyteen, pimeneviin iltoihin, rankkasateisiinkin se on huuhtoutunut, mutta välillä myös löytynyt. Inspiraationa ovat toimineet ystävät, kouluttajat, koirablogit ja jopa oma koira. Onni on Ipana joka tahtoo tehdä asioita.
Toivottavasti joku muukin onnistuu löytämään kadonneen motivaation. Miettikää edes mitä se koira haluaa. Moni koira varmasti kaipaa aivotyötä ja tekemistä sen oman ihmisen kanssa, Tehkää sitä mikä on kivaa, tehkää jotain mistä molemmat nauttii.
Oikein kivaa treenisyksyä kaikille! Haastan kaikki tekemään koiran kanssa yhdessä jotain! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti