Se tunne..

Olen viime aikoina pohtinut paljon Iitan kanssa treenaamista. Sitä mitä pitäisi treenata ja vielä enemmän sitä, että miten. Vinkkejä on kyselty eri-ihmisiltä ja jotain on koitettu poimia taskuunkin näistä vinkeistä.

Viime torstain treeneissä koettiin suurta epätoivoa koiran perseilyn takia ja toisaalta onnistumisiakin tasapainoksi.
Aloitettiin suorilla luoksetuloilla. Koitettiin saada mahdollisimman paljon vauhtia. Toimi ja ei. Vauhtia saatiin ja kierrokset nousi -> äänen käyttö. Jokaisesta äännähdyksestä lähdetään autoon samantien ja tekeminen loppuu siihen.

Seuraavaksi otettiin paikkamakuuta. Asento pysyi melko hyvin jopa piilossa käymisen. Makuun jälkeen iso palkka jotta saadaan fokus pysymään.

Kaukoja tehtiin häiriössä. Anna oli apuna ja toimitti "liikkurin" roolia seisten ihan Iitan vieressä ja nostellen mukamas kylttiä. Tämä tehtiin siten, että Anna oli vuorotellen kummallakin puolella Iitaa ja silti se pystyi keskittymään tekemiseen.

Noudossa otettiin vielä pitoa, mikä on oikeastaan jo ihan kiva. Jos jotain saa kohdilleen niin jotain pitää alkaa parsia kasaan eli se noudon palautus tökkii. Iitaa juoksee kapulalle, rähisee ja jää makaamaan tai "taivastelemaan" kapula suussa puolitiehen eikä palauta ennen uutta käskyä. Lyhyeltä matkalta palauttaa kyllä hienosti perusasentoon, mutta joku siinä nyt mättää enkä tiedä mikä.

Meillä on jäävien seuraamiseen käsky: "seuraa". Sen kanssa harjoiteltiin kontaktin pitämistä. Iita on aiemmin paineistunut jäävissä ja luulen siitä syystä johtuvan kontaktin puutteen liikkeen alussa. Nyt harjoiteltiin siihen hyvää kontaktia ja iloista ilmettä ilman muita käskyjä. Tuntui oikeastaan oikein kivalta.

Loppuun otettiin luoksetulon pysäytystä. Tarkoituksena yksi hyvä stoppi ja maailman isoin palkka. Iita kokeili kaikkea. Se painui jätettäessä maahan tai hiipi perään ja allekirjoittanut näki punaista. Iitaa ei palautteet hetkauttanut vaan häntä heilui ja ilme oli iloinen. (Se siis kestää palautetta!) Lopulta sain yhden terävän pysäytyksen ja siitä bileet! Kaikki siis kokeiltiin. Ei johdu paineistumisesta vaan aivan muusta se, että neiti ei vain voi pysähtyä.

Luoksetulon jälkeen vielä ketjutusta liikkeille. Kaukot meni tosi kivasti ja perään siirtyminen palkatta sivulla nätisti kulkien hypylle. Hyppy oli aavistuksen vino, istui ekalla käskyllä ja hyppäsi hienosti takaisin perusasentoon. Siitä kehut ja loppupalkka autossa.

***

Kotona jäin miettimään tätä dilemmaa luoksetulossa. Olisiko niin, että Iita ei käskyä osaa? Eikö se vain halua? Eikö se malta? Paineistuuko se kuitenkin?

Sain vinkin harjoitella pysäytystä joka ruoalla jotta palkka olisi oikeasti haluttua. Kyllä (suoraansanottuna) vitutus oli armoton, kun koira pysähtyi kovasta vauhdista kuin seinään liukkaasta lattiasta huolimatta, kun ruoka-aika oli. Se siis osaa sen jos haluaa! Taas teki mieli tehdä lapinlapaset..

Eilen lähdettiin päiväreissulle Havumäkeen. Jälkimetsä peruuntui sairastapauksen vuoksi, mutta päätettiin lähteä kuitenkin, kun oli luvattu. Ensin Iita pääsi juoksentelemaan mummon ja papan luokse ja siellä se sai oikein kunnon harjauksenkin. 

Käytiin toisessakin paikassa, kun matkattiin allekirjoittaneen isän luokse, Sielläkin Iita juoksi ja piti hauskaa puupalikan ja luumun kanssa. Kotimatkalla kontissa olikin uinuva pieni lappalainen. 

Loppukevennys!

Meidän ihana treenikaveri Karhunpesän Jymy-Jonne "Myrsky"